Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisää kuvia.
sunnuntaina 17. toukokuuta 2009
Lehtisateessa
Kun uppoutuu oikein hyvään kirjaan ,voi vahingossa hautautua syksyn lehtien alle.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisää kuvia.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisää kuvia.
lauantaina 16. toukokuuta 2009
Kuusien siimeksessä
Syvällä kuusien siimeksissä on salainen aukio, minne aurinko paistaa aivan esteettä. Siellä Rusakkoemo leikittää pientä kevätpoikastaan.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisäkuvia täällä.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisäkuvia täällä.keskiviikkona 6. toukokuuta 2009
Taideprojektin satoa
Jo ennen joulua laitoin johtotasollemme esityksen pienestä "Taideprojektista". Tarkoitus oli saada ankeille seinille väriä ja piristystä niin potilaille , kuin henkilökunnallekin. Maaliskuussa sain hyväksytyn päätöksen rahojen myöntämisestä tarvikkeiden hankintaan :)
Joten eikun kauppaan ja pensseli heilumaan! Tauluja tuli kaikenkaikkiaan 8kpl ja ne ovat kokoa 60x90cm. Ja maalattu akryyliväreillä. Livenä näyttelyä voi tulla vilkaisemaan Kallion hammashoitolaan , muta tässä hieman virtuaalimakua!
Saippuakuplia ja valkovuokkoja

Joten eikun kauppaan ja pensseli heilumaan! Tauluja tuli kaikenkaikkiaan 8kpl ja ne ovat kokoa 60x90cm. Ja maalattu akryyliväreillä. Livenä näyttelyä voi tulla vilkaisemaan Kallion hammashoitolaan , muta tässä hieman virtuaalimakua!
Saippuakuplia ja valkovuokkoja

Pilven raosta

Lumilyhtyjä ja lyhteitä

lauantaina 14. helmikuuta 2009
Säteitä
Kevät saapuu ja auringon säteet alkavat herättelemään Rusakkoa talvihorteesta.
Uusia tauluja tulossa lähiaikoina!!
Uusia tauluja tulossa lähiaikoina!!
perjantaina 14. marraskuuta 2008
Saippuakuplia (viininpunainen)
Upotus saippuaveteen ja puhallus...puuuhhhhh.....
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisää kuvia. MYYTY
.
Saippuakuplia (Tumma luumu)
Puuuhhhh, puuuuhhhhhh...kuplia ilmaan...
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisää kuvia.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisää kuvia.Saippuakuplia (yön sininen)
torstaina 13. marraskuuta 2008
Avaruusrusakot
Planeettojen hohteessa on hyvä suorittaa pieni avaruusleijunta!
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalaupohjalle. Lisää kuvia. MYYTY.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalaupohjalle. Lisää kuvia. MYYTY.tiistaina 11. marraskuuta 2008
Koruntekijä rusakko
Helmiä, timantteja, safiireja...... Koruntekijä rusakko siinä väkertää.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle.
Tämä taulu meni palkinnoksi Rasavillirusakon ideointikilpalussa.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle.Tämä taulu meni palkinnoksi Rasavillirusakon ideointikilpalussa.
keskiviikkona 5. marraskuuta 2008
Lisää takkaporkkanoita
perjantaina 31. lokakuuta 2008
Sukeltajat
Merenpohjassa on hiekkaa ja koralleja.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle.
torstaina 30. lokakuuta 2008
Kirjailija-rusakko
keskiviikkona 29. lokakuuta 2008
Aamupala vuoteeseen
tiistaina 28. lokakuuta 2008
Pimeiden iltojen iloja
Pimeinä iltoina leikitään piilosta lyhtyjen valossa!
Maalattu akryyliväreillä A4-kokoiselle akvarellipaperille. Lisää kuvia.
Maalattu akryyliväreillä A4-kokoiselle akvarellipaperille. Lisää kuvia.Löylyn lyömiä
Kesäillan kruunaa löylyt omassa saunassa!
Maalattu akryyliväreillä A4kokoiselle akvarellipaperille. Lisää kuvia
Maalattu akryyliväreillä A4kokoiselle akvarellipaperille. Lisää kuviamaanantaina 27. lokakuuta 2008
keskiviikkona 22. lokakuuta 2008
Rusakko pienokaisten suojelusenkeli
Rusakko pienokaisten matkaa turvaa suojelusenkeli.
Maalattu akryyliväreillä ja tähtihipuilla 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisä kuvia . MYYTY
lauantaina 18. lokakuuta 2008
Vuodenajat
perjantaina 17. lokakuuta 2008
Tarinahetki
Isä-rusakko on kaivanut hyllystä paksun punaisen satukirjan.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisä kuvia. MYYTY.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisä kuvia. MYYTY.torstaina 16. lokakuuta 2008
Hiillostettuja porkkanoita
Sateisina lokakuun iltoina laitetaan tuli takkaan ja hiillostetaan porkkanoita.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. keskiviikkona 15. lokakuuta 2008
Marraskuun yö
maanantaina 13. lokakuuta 2008
sunnuntaina 12. lokakuuta 2008
Ilta kahteenkaniin
lauantaina 11. lokakuuta 2008
perjantaina 10. lokakuuta 2008
Vaahtokylpy
Lämmin kylpy kuplineen ja kylmää kuohuviiniä.
Maalattu akryyliväreillä 20x20cm maalauspohjalle. Lisä kuvia. MYYTY.
Maalattu akryyliväreillä 20x20cm maalauspohjalle. Lisä kuvia. MYYTY.keskiviikkona 8. lokakuuta 2008
Uneton yössä
Kello käy jo puolta kolmea. Silti ei rusakko vain unta saa.
Maalattu akryyliväreillä ja tähtösillä 20x20cm maalauspohjalle. Lisäkuvia.
Maalattu akryyliväreillä ja tähtösillä 20x20cm maalauspohjalle. Lisäkuvia.
tiistaina 7. lokakuuta 2008
Aarrearkku
Pilven raosta
Syy haravoimiseen
maanantaina 6. lokakuuta 2008
Auringonkukan salaisuus
Kaukana kaukana auringonkukkakedolla jossa ihmiset eivät liiku. Kasvaa erikoisia kukkia.
Maalattu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle. Lisää kuvia. MYYTY.
Taion sinut...
perjantaina 3. lokakuuta 2008
torstaina 2. lokakuuta 2008
keskiviikkona 1. lokakuuta 2008
Ekaluokkalainen
Tilaustyönä tehty "Ekaluokkalainen"

Toteutettu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle.
MYYTY

Toteutettu akryyliväreillä 20x20x4cm maalauspohjalle.
MYYTY
torstaina 28. elokuuta 2008
sunnuntaina 8. kesäkuuta 2008
maanantaina 2. kesäkuuta 2008
Perheenlisäys Rusakkolassa
Tämä taulusarja on tehty uudelle ystävälleni, joka pitkän pitkän yrittämisen ja toivomisen jälkeen sai ihanan uutisen perheenlisäyksestä.
Rusakkopienokainen on juuri syntynyt ja kiikutettu pesäkoloon. Hyllyt notkuvat syksyn antimista.
Valkoinen lumivaippa peittää maan , mutta rusakkoperheellä on lämmin takkatulen loimussa.
Rusakkopienokainen on juuri syntynyt ja kiikutettu pesäkoloon. Hyllyt notkuvat syksyn antimista.
Valkoinen lumivaippa peittää maan , mutta rusakkoperheellä on lämmin takkatulen loimussa.lauantaina 31. toukokuuta 2008
perjantaina 30. toukokuuta 2008
sunnuntaina 25. toukokuuta 2008
Musisoiden ja harrastellen
" Osakekirjoja" 
" Tuuba"
Nämä kuvat ovat olleet eriokoistilauksia ystävilleni.
Iltapesu
Pöllöpuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)































"Haikara"












